Ajankohtaista
Tulevia tapahtumia
Artikkelit
Huomioidaan omainen
Mielenterveysomaisella tarkoitetaan henkilöä, jonka läheinen oireilee tai sairastaa psyykkisesti. Läheinen voi olla esimerkiksi perheenjäsen, ystävä tai kumppani. Psyykkinen oireilu on varsin yleistä ja arviolta joka toinen suomalainen kokee jonkun mielenterveyden...
Tästä hyötyy kaikki!
Hei sinä! Muistatko vielä, kuinka odotit koulun pihamaalla elämäsi ensimmäisen koulupäivän alkamista? Oliko sinulla kenties uusi reppu tai laukku, ja koulua varten hankittu penaali kynineen? Saitko vertaistukea kaveriltasi, kuiskailitteko kysymyksiä: ”Jännittääkö...
Savuton ja nikotiiniton elämäntapa – sopisiko se minulle ja läheiselleni?
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on neljän vuoden ajan kehitetty mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien tupakasta vieroitusta psykiatrian toiminta-alueen Savuttomuus-työryhmässä. Työryhmään kuuluu kokemusasiantuntijoita ja ammattilaisia, mukana myös FinFami...
Kriisi toi näkyviin halun auttaa
Vapaaehtoistyöllä on Suomessa pitkät perinteet – jokainen meistä lienee osallistunut ainakin talkoisiin. Tutkitusti lähes joka toinen ihminen tekee vapaaehtoistyötä (39,9%). Vapaaehtoistyötä tehtiin keskimäärin neljän viikon aikana reilu 15 tuntia. Vapaaehtoistyötä...
Järjestöjen toiminnasta oli tukea poikkeusaikana
Koronakriisin aikana väestön terveyden ja terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi annettujen suositusten ja tehtyjen rajoitustoimien seurauksia on selvitetty laajalti. Epidemian hidastamisen hintana on ollut hyvinvointiyhteiskunnan ja yksilöiden kannalta...
Hyvinvoinnin lähteillä
Hyvinvointi on laaja käsite, ja sen merkitys saattaa vaihdella eri yhteyksissä. Myös henkilökohtainen hyvinvointi tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Hyvinvointia yleisesti lisäävät riittävä uni, liikunta sekä terveellinen ja monipuolinen ruokavalio. Mitä muita...





