Vapaaehtoistoiminta

Ilo kasvaa osallisuudesta! Auttamalla annat myös itsellesi jotain arvokasta:
uutta merkitystä elämään, iloa ja ystäviä.

Vapaaehtoiset muodostavat yhdistyksemme toiminnan perustan

Yhdistyksemme vapaaehtoistoiminnassa on mukana erilaisista taustoista tulevia eri ikäisiä ihmisiä. Osalla vapaaehtoisistamme on omaa kokemusta itselle tärkeän ihmisen päihteiden käytöstä tai huolta herättävästä psyykkisestä oireilusta. Meillä voi toimia vapaaehtoisena, myös ilman omaa läheiskokemusta. Riittää, että olet kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta ja haluat tukea läheisten jaksamista sekä hyvinvointia.

Vuonna 2023 yhdistyksemme vapaaehtoiset tekivät yhdessä 203 vapaaehtoistehtävää!

 

Olisitko sinä yhdistyksemme uusi vapaaehtoinen?

Meille on tärkeää, että vapaaehtoisemme saavat toimia omilla vahvuuksillaan itseään kiinnostavissa tehtävissä. Vapaaehtoistoiminta tuo vapaaehtoiselle iloa, jaksamista ja merkityksellisyyden kokemuksia. Vapaaehtoisten hyvinvointi ja oma jaksaminen ovat meille tärkeitä asioita.

Ennen vapaaehtoistoiminnan aloittamista tapaat aluetyöntekijän. Tapaamisen tarkoituksena on löytää sinua kiinnostava vapaaehtoistehtävä, selvittää ajankäyttömahdollisuutesi sekä perehdyttää sinut tehtävään. Tämän tapaamisen kesto on noin yksi tunti ja se voidaan toteuttaa kasvotusten tai esim. Teamsin välityksellä. Tarjoamme vapaaehtoisille lisäkoulutuksia, virkistystä ja ryhmätapaamisia.

Vapaaehtoistoimintamme on aluetyöntekijän suunnittelemaa ja koordinoimaa. 

Vapaaehtoistehtävät

Löydät avoimet vapaaehtoistehtävät vapaaehtoistyö.fi sivustolta, johon ohjaudut klikkaamalla tätä tekstiä.

Rajaa hakua kirjoittamalla missä kohtaan Seinäjoki ja tarkenna hakua valitsemalla päihde- ja mielenterveystyö.

 

Ota yhteyttä

Petra Reinikainen

Aluetyöntekijä

Sosionomi AMK

p. 050 338 0845

[email protected]

Lue lisää

Artikkelit

Kohtaamisia taiteen keinoin

Kohtaamisia taiteen keinoin

Päivä aukeni aurinkoisena, ja mutkitteleva kylätie johdatti vapaaehtoisemme Olo Tilaan Kurikkaan. Miljöönä 100-vuotias maatalo ulkorakennuksineen oli rauhoittavan ajattoman näköinen. Lintujen viserrystä ei juuri liikenteen äänet rikkoneet. Talon isäntä oli tuonut...

lue lisää
Voimavarat

Voimavarat

Voimavarat ovat jokaisen henkilökohtainen tapa selvitä arjen tuomista vaikeuksista. Niiden avulla meillä on kyky auttaa itseänsä sekä suhtautua itseemme sekä arjen tuomiin vaikeuksiin optimistisesti. Tämän takia omien voimavarojen tunnistaminen on tärkeää. Voimavarat...

lue lisää

Pin It on Pinterest