Päivä aukeni aurinkoisena, ja mutkitteleva kylätie johdatti vapaaehtoisemme Olo Tilaan Kurikkaan. Miljöönä 100-vuotias maatalo ulkorakennuksineen oli rauhoittavan ajattoman näköinen. Lintujen viserrystä ei juuri liikenteen äänet rikkoneet.

Talon isäntä oli tuonut auringonkukkia vanhaan maitotonkkaan oven pieleen, ja ne toivottivat tulijat lämpöisesti tervetulleeksi yhdessä tilan emännän Tiinan aurinkoisen hymyn kera. Jos olet kuullut sanonnan ”silmä lepää”, sitä todella voi käyttää Olo Tilan pihapiirissä. Kaikkialla on panostettu visuaaliseen kauneuteen ja rauhoittumisen mahdollisuuteen.

Olimme kokoontuneet vapaaehtoisten virkistyspäivään. Kutsun olivat saaneet kaikki vapaaehtoisenamme  toimivat. Päivän tarkoituksena oli tutustua toisiimme, voimaantua kohtaamistaiteen äärellä ja levähtää läsnäolossa.

Aloitimme päivän esittäytymällä ja kertomalla vahvuuksistamme. Totesimme, että tänään Olo Tila on täynnä hyviä ihmisiä. Vapaaehtoiset tekevät erilaisia tehtäviä, mutta kaikkien missio on sama: voida auttaa ja tehdä omalta osaltaan maailmasta hieman paremman paikan. Nautimme maittavan lounaan Olo Tilan vanhassa tuvassa, jossa aika todella oli pysähtynyt. Tiskipöydän taustana puna-valkoraidallinen Ensopahvi, alkuperäiset kalusteet, hella tuvan nurkassa. Vaaleat verhot siivilöivät valoa, joka lankesi ikkunoista sisään. Tutustuimme samalla Mikki Paajasen taiteeseen, jota oli ripustettu kamareiden seinille.

Ympäristönä toimiva vanha lato tunnelmallisine takkatulineen, kalusteineen ja vanhoine työkaluineen loi hienot puitteet myös kohtaamistaiteelle. Ohjaajanamme toimi päivän ajan taiteilija Mikki Paajanen. Mikin rohkaisun ja lempeän energisen läsnäolon johdattamana kävimme töihin tavoitteena tehdä yhteinen taulu.

Tyhjän paperin kammosta ei tarvinnut kärsiä, sillä Mikki oli sutinut isolle valkoiselle paperille jo hieman suttuja. Keskustelua heräsikin siitä, miten näin oli ikään kuin helpompi alkaa maalata oma jälkensä paperille. Usea tunnisti pelkoa siitä, että juuri oma jälki pilaisi yhteisen taulun. Keskustelimmekin ”pilaamisesta”, mokista ja epäonnistumisista, siitä kuka tai mikä määrittelee epäonnistumisen, ja toisaalta siitä, että tässä hetkessä kipeä asia saattaa vuosien päästä olla juuri se, joka on osoittautunut antoisimmaksi.

Eri työvaiheiden kautta keskustelimme laajemmin erilaisista tunteista ja ajatuksista. Siinä, missä toinen koki vaikeaksi tehdä jotain ”toisen jäljen päälle” (mikä oli täysin ok!), toisesta saattoi aluksi tuntua vaikealta tehdä yhteistä taulua (mikä tuntuikin sitten tosi kivalta!), tai vaikkapa värit herättelivät innostusta ja virkeyttä! Pienien epämukavuuksien yli astuminen tuottikin voimaantumisen tunteita.

Maalaamisen myötä yhteistaulusta alkoi hiljalleen syntyä erilaisten värien, muotojen, paperille jäljennettyjen kädenjälkien ja leimojen myötä yhtenäinen taideteos, josta aukeni aamupäivän vahvuudet valaisemaan tilaa. Lempeys, rauhallisuus, empatia, läsnäolo, itseäni ja sinua varten oleminen, tässä yhteisessä hetkessä ja toisaalta laajemmin myös yhteiskunnassa. Taulu nostatti esille maapallon, suojaavat kädet, kotitien päässä katon, jossa olla perillä. Niitä ei suunniteltu etukäteen, tai päätetty aiheiksi, vaan ne nousivat yhteisestä toiminnasta ja ehkäpä läsnäolleista energioista päivän aikana jäljiksi paperiin. Työskentelyn aikana ja jälkeen taulun tulkinta sai meidät pohtimaan enemmän sitä, miten läsnäololle ja erilaisten persoonien rikkauksille tulisi antaa enemmän sijaa hektisessä arjessa.

Leivoskahvien jälkeen keräännyimme vielä yhteen pohtimaan hieman unelmia. Unelmat ovat toivon siemeniä, ja toivolla on elämässä suuri voima. Kaikilla meillä on lupa unelmointiin. Unelmakorttien avulla jokainen kertoi ajatuksia omasta unelmastaan; se, että voi jakaa itselleen jotain merkityksellistä, joka on ehkä vielä toiveen tasolla, tekee meistä näkyviä kokonaisina, ja saattaa liikuttaa unelmia myös hitusen eteenpäin. Joka tapauksessa, jo unelmointi itsessään on suuri taito, joka saattaa antaa elämänvoimaa, innostusta ja energiaa. Unelmointi vaatii uskallusta ja luottamusta, jota olimme kartuttaneet jo kohtaamistaiteen työpajassa; ehkäpä siksi osallistujat löysivät omia unelmiaan melko helposti.

Päivä oli hyvä päättää rauhallisen, lempeän ja suvaitsevan läsnäolon tunteeseen; Olo Tila ja kohtaamistaiteen työpaja olivat tarjonneet meille lähes meditatiivisen hetken, jota naurullakin ja syvällisillä keskusteluilla täytettiin.

Kirjoittaja

Piia Kangastupa
Piia Kangastupa

Aluetyöntekijä

Poissa 30.6.2022 saakka.

Sosionomi AMK

p. 050 338 0845

[email protected]

Pin It on Pinterest