Veljeni sairastui psyykkisesti

Elämänhistoria on yleensä mukana sairastuvan henkilön repussa. Matti oli umpiujo lapsena, kun taas hänen sisaruksensa oli vilkas ja iloinen. Matti jäi vilkkaan sisaruksen varjoon, eikä kotiväki osannut tukea ja antaa hänelle huomiota. Jokainen lapsi on erilainen luonteeltaan ja lapset tulisi huomioida yksilönä, vaikka tämä voi olla isossa perheessä haastavaa.

Kotona olisi pitänyt panostaa enemmän Matin koulussa käynnin tukemiseen. Matin kasvukumppani oli erityislapsi ja hän meni erityiskouluun, jonne myös Matti halusi mennä. Tämä varmasti vaikutti Matin itsetuntoon ja omaa kuoreen vetäytymiseen. Isä oli melko iäkäs, eikä hän jaksanut enää olla sillä tavalla isä kuin isän ehkä pitäisi.

Matti oli työelämässä joitakin vuosia. Näiden aikana hän teki aivan liikaa töitä. Hän ei saanut lähiesimieheltä ohjausta ja neuvontaa, jota hän olisi varmasti tarvinnut. Työpaikalla oli tulossa muutoksia ja näihin aikoihin Matti alkoi oireilla. Työterveydestä Matille annettiin lyhyitä sairaslomia vatsahaavan ja muiden fyysisten terveysongelmien vuoksi. Tarkempia tutkimuksia Matille ei tehty, eikä häntä tuettu työterveyden kautta. Näihin aikoihin me vanhemmat sisarukset olimme jo muuttaneet pois lapsuuden kodista ja avioituneet kukin tahoillaan. Äiti asui tuolloin Matin ja tämän sisaruksen kanssa yhdessä. Luotimme liikaa työterveyshuoltoon ja sen tarjoamaan apuun.

Matti oli tuolloin autokoulussa ja Liisa auttoi häntä kirjallisissa kokeissa. Matin saatua ajokortin ja auton hänen elinpiirinsä laajeni hieman. Hän toimi äidin kuskina ja he auttoivat toinen toisiaan. Matilla ei ollut oman ikäisiä kavereita. Matti ja äiti vierailivat usein sisarusten, sukulaisten ja muiden tuttavien luona. Äiti oli Matille tärkeä tuki ja turva.

Matti sai kutsuntakirjeen ja luulen, että hän oli varmaan mielessään päättänyt, ettei halua mennä armeijaan. Hän meni niin lukkoon, ettei edes erikoislääkäri saanut hänestä mitään irti. Tässä vaiheessa Matin olisi ollut mahdollista päästä psykoterapiaan, mutta hän kieltäytyi tästä. Ehkä se armeija oli Matin mielessä peikkona.

Matti oli psykiatrisella osastolla, jossa hänellä diagnosoitiin psyykkinen sairaus. Valitettavasti häntä ei autettu ajoissa. Tämän jälkeen Matti ei ollut enää työkykyinen. Välillä äiti sai hänet auttamaan taloustöissä, välillä ei. Kotitilaa jatkanut veli saattoi välillä puuttua tilanteeseen ja komentaa Mattia tekemään jotain, kun tämä ei halunnut tehdä mitään. Matti vieraili paljon sisarusten luona ja he tukivat häntä parhaansa mukaan. Oli todella ikävään, että Mattia ei saatu houkuteltua yksityiseen terapiaan. Matin vieraillessa minun luonani pyysin häntä tekemään kanssa jotain, johon hän vastasi aina, että lääkäri oli kieltänyt työnteon.

Äidin sairauden ja voinnin heikkenemisen myötä  pojat auttoivat häntä kotiaskareissa ja saivat tavallaan eväitä elämään. Äidin avuntarve kasvoi voinnin heikkenemisen myötä aina siihen asti, kunnes kotihoito tuli kuvioon mukaan. Matti asui veljensä kanssa vuoden ajan äidin kuoleman jälkeen. Matti teki talossa omin päin asioita, joiden vuoksi hän joutui muuttamaan vuokralle. Hänen vointinsa heikkeni, eikä hän enää pystynyt huolehtimaan taloudestaan. Vierailut lähellä asuvien sisarusten luona jatkuivat aluksi. Hän soitteli usein läheisille. Matti tykkäsi soitella sisarusten lapsille. Puhelut saattoivat tulla keskellä yötä, eikä hänellä välttämättä ollut mitään asiaa. Matti tykkäsi lähetellä myös viestejä, joissa ei ollut oikein kunnon asiaa.

Sisarusten käydessä Matin luona siellä odotti aina siivous ja ruoanlaitto hommat. Tähän aikaan kuvaan tulivat talousvaikeudet, auto oli vielä osittain maksamatta, vuokra oli uusi kuluerä, jota Matin talous ei kestänyt. Taloudellinen tilanne oli niin huono, että Matti joutui valitsemaan ostaako lääkkeet vai ruokaa. Lopulta me sisarukset jouduimme kiireesti hankkimaan Matille hoitopaikan, koska emme päässeet enää sisälle, mennessämme käymään hänen luonaan.  Matilla oli tapana hävittää suurin osa omaisuudestaan viemällä ne taloyhtiön roskikseen. Näihin aikoihin Matin ajokorttia arvioitiin erikoislääkärin toimesta. Matti menetti ajo-oikeuden, vaikka Liisa yritti vaikuttaa asiaan. Tästä ei mennyt kauaa, kun hoitajat kertoivat, ettei Matti tarvitse enää lääkkeitä, jotka vaikuttivat ainakin osittain lääkärin päätökseen ajo-oikeuden menettämisestä.

Matti pääsi juuri avattuun mielenterveyskuntoutujien hoitopaikkaan, tämä oli meille läheisille suuri helpotus. Hoitajat jakoivat lääkkeet ja Matin puhelin oli hoitajien toimistossa yöt. Tämä oli meille läheisille suuri helpotus. Saimme nukkua rauhassa mikä oli tärkeää, koska olimme työelämässä. Matti oli hoitopaikassa ensin vuokralla. Hän ei kuitenkaan jaksanut/osannut laittaa itse ruokaansa. Pyykkien pesun hän hoiti, mutta jostain syystä hän halusi viedä pesemänsä märät vaatteet huoneensa kuivumaan eikä jättänyt niitä pyykkitiloihin. Matti laittoi välillä märät vaatteet vaatekaappiinsa. Huoneessa oli välillä hirveä hajua mytyssä olleista märistä pyykeistä johtuen. Sitä  on vaikea ymmärtää, että miksi tätä ei voitu hoitopaikassa muuten järjestää. Onko se omaisten tehtävä käydä laittamassa Matin vaatteet kuivumaan?

Hoitopaikassa vaihtui esihenkilö, jolla oli maalaisjärkeä ja ammattitaitoa. Tämän jälkeen Matti siirrettiin pienryhmään, jossa oli enemmän tukea ja palveluita. Matin oma huone oli pieni, mutta siellä oli yhteinen olohuone, jossa sai seurustella toisten asukkaiden kanssa. Matti vaikutti itse olevan tyytyväinen. Huoneen huollosta peritään maksua, mutta meidän omaisten pitää käydä siivoamassa huonetta. Omahoitaja ei siivoa huonetta. Sanoin joskus käydessäni Matin luona, että laita nuo karkkipaperit roskiin, joskus hän teki niin ja joskus ei. Minusta näissä asioissa tulisi olla jokin roti. Onhan ihmisen mukavampi elellä puhtaassa asunnossa.

Osallistuin Matin hoitopalaveriin, jossa henkilökunta kertoi, etteivät he voi siivota asukkaiden huoneita, vaan Matin pitäisi tehdä se itse. Lupasin sisaruksilleni, että Matin luona käydessäni pidän huolta siivouksesta ja asioiden hoitamisesta. Yritin järjestää Matille virkistystoimintaa, mutta hän ei suostunut lähtemään muualle kuin meidän sisarusten tai lastemme luokse kylään.

Kun Matti tulee kyläilemään, hän  haluaa lähteä pian ruoka- tai kahvitarjoilun jälkeen palvelutaksilla palvelukotiin takaisin. Hän menee hyvissä ajoin pihalle odottamaan palvelutaksia, vaikka hänelle sanotaan, että se ei tule vielä. Hänellä oli myös tapana vierailujen yhteydessä ottaa sisarusten omaisuutta taskuunsa. Matti hävittää sekä omia, että läheisten tavaroita, jos hänen antaa olla yksin eri huoneissa. Hän jättää keittiön pöydälle vähän rahaa, kun hänet hakee kyläilemään. Nämä kaksi ominaisuutta kai sitten kuuluvat siihen skitsofreniaan.

En itse asunut samassa taloudessa Matin kanssa, kun hänellä on ollut psyykkinen sairaus. Asuin kuitenkin samalla paikkakunnalla ja tuin omalta osaltani kotiväkeä ja veljeäni. Minua ovat koskettaneet Matin vaikeat vaiheet.

Matti sairastui jo useita vuosikymmeniä sitten, joten luulen, että tänä päivänä palveluiden saatavuus lienee vaikeampaa kuin silloin. Yleis- ja työterveyslääkärien asiantuntemusta pitäisi parantaa, jotta tukea ja hoitoa saataisiin ajoissa. Omainen voi joutua näkemään paljon vaivaa, että sairastunut ei jää loputtomiin jonoihin pyörimään. Aikainen puuttuminen ja hoito on tärkeää. Matti ei käytä alkoholia tai tupakoi, mikä on todella hieno asia. Monet psyykkisesti sairastuneet tupruttelevat taivaan tuuliin melkoisen määrän rahaa ja samalla pilaavat terveytensä. Hankin Matille hänen tarvitsemiaan tavaroita ja hoidan hänen asioitaan. Käymme joskus yhdessä vaateostoksilla.

Kannustan läheisiä pysymään sairastuneen tukena ja rinnalla, koska sitä hän tarvitsee. Eihän sairastunut voi sille mitään, että sairaus puhkeaa. Läheisen elämä voi olla raskasta. Apua pitää hakea itselleen ajoissa, jos rinnalla eläminen kuormittaa liikaa. Läheisten kannattaa perehtyä yhteiskunnan järjestämiin palveluihin ja ottaa niistä osansa!

Nimimerkillä Liisa