Olen monien mielenterveyshaasteista kärsivien ihmisten läheinen. Olen toimintahäiriöisestä perheestä, joten jokaisella perheenjäsenelläni, myös itselläni on toimimattomia rooleja ja selviytymismekanismeja. Näistä tietoiseksi tuleminen on vienyt useita vuosia. Kun läheiseni sairastui päihderiippuvuuteen ja itse olin jäänyt ensimmäiselle pitkälle sairaslomalle sairaanhoitajan työstä mielenterveysongelmieni vuoksi, aloin hiljalleen ymmärtää, mistä oikein on kyse ja miksi kukin tahoillaan oireilee.
Oli raskasta katsoa vierestä, kun läheisen elämä oli tuhoutumassa kaikilla osa-alueilla, enkä itse osannut tehdä oikein mitään. En uskaltanut edes puuttua asioihin. Luulin auttavani häntä, kun mahdollistin hänen tuhoavaa käytöstään. Yritin jaksamiseni mukaan huolehtia hänen asioistaan. Parin vuoden jälkeen läheiseni valitsi, että hän haluaa päästä elämään kiinni ja toipua. Läheiseni hakeutui itse Minnesota-malliseen hoitoon, jossa ymmärrys sairastumiseen ja siihen johtaneisiin syihin avautui. Ongelmien laajuus selvisi itselleni vasta tuossa vaiheessa, koska läheiseni oli salannut paljon asioita.
Tuon hoitojakson aikana meidät läheiset otettiin hoitoon mukaan ja saimme tilaisuuden kertoa kaiken, mitä toisen päihderiippuvuus on meille aiheuttanut. Näin päihderiippuvainen ottaa vastuun siitä kaikesta, mitä on toisille aiheuttanut ja saa itse ymmärrystä, kuinka paljon hänen toimintansa vaikuttaa toisiin ihmisiin. Meille järjestettiin viikonloppu, jolloin kukin sai kohdata lähimmäisensä ammattilaisten tuen avulla. Tuon viikonlopun aikana saimme paljon teoriatietoa päihderiippuvuudesta, sen syistä, mekanismeista ja vaikutuksista eri ihmisiin. Lisäksi opimme paljon läheisriippuvuudesta ja muista toimintahäiriöistä. Tuolloin tulin tietoiseksi, että minä olen läheisriippuvainen ja taipuvainen myös monenlaisiin riippuvuuksiin itsekin.
Olin tuolloin jo käynyt melko pitkään psykiatrisella poliklinikalla keskustelemassa. Jatkoimme käynneillä näiden aiheiden käsittelyä. Hoitojaksonsa jälkeen läheiseni kävi vuoden klinikan jatkoryhmissä, sekä hakeutui muihin vertaistuellisiin ryhmiin. Minulle suositeltiin Al-Anonia, joka on alkoholistien läheisten vertaistuellinen ryhmä. Kesti vuoden, ennen kuin uskalsin mennä nettiryhmään. Huomasin, miten suuri merkitys sillä oli, että saan kertoa tunteistani avoimesti, eikä kukaan kommentoinut näihin mitään negatiivista. Sain myös päivittäin kuulla samankaltaisia tarinoita ja tunteita, joita toisilla ryhmäläisillä oli. Myös Al-Anon kirjallisuus auttoi ja antoi ajateltavaa. Al-Anonista tuli turvapaikka ja ryhmäläisistä tuli kuin toinen perhe. Siellä minut hyväksyttiin sellaisena kuin olen ja kaikki tunteeni olivat sallittuja. Sain turvallisesti käsitellä läheiseni päihteiden käytön seurauksia ja tuntemuksia sekä ajatuksia hänen raittiudestaan. 12-askeleen ryhmät ohjaavat turvalliseen ja lempeään suhtautumiseen ja auttavat myös näkemään tosiasiat ja laittamaan rajoja omalle toiminnalle.
Vaihdoin myös psykiatrista poliklinikkaa muuton vuoksi ja aloin käymään perhepsykoterapeutin vastaanotolla. Näiltä käynneiltä olen saanut paljon. Olemme saaneet puolisoni kanssa käydä myös parikäynneillä, joka on tukenut meitä haasteellisissa vuorovaikutuksellisissa tilanteissa. Terapeutti antaa tervettä peiliä, auttaa tunteiden kohtaamisessa ja säätelyssä, sekä lisää itseymmärrystä.
Tänä päivänä kaikki läheisimmät ihmiset ympärilläni ovat avun piirissä ja käyvät omaa prosessiaan läpi. Matka on kivulias, mutta jokaiselle hyvin tärkeä. Uusien toimintatapojen ja roolien omaksuminen vie aikaa, kenties loppuelämän. Mutta kukaan ei halua palata takaisin menneeseen elämään. Kyse on sukupolvisesta traumatisoitumisesta, jossa edellisten sukupolvien traumat ja haitalliset käytösmallit ovat muovanneet meistä tietynlaisia ihmisiä.
Tarkoituksenani on hakeutua vielä kuntoutuspsykoterapiaan, jossa päästään asioiden ytimeen ja persoonallisuuteni kasvamiseen. Oma matkani on vasta hyvin alussa, mutta ongelmista tietoisuuteen pääseminen on vienyt vuosia aikaa. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin ja toipua päivän kerrallaan.
Olen päässyt myös ammatilliseen kuntoutukseen ja valmistun merkonomiksi lokakuussa 2024. Viimeistä työharjoitteluani teen FinFamilla. Harjoitteluni koostuu tapahtumatuotannosta, markkinointiviestinnästä ja sisällöntuotannosta, sekä projektissa toimimisesta. Aiempi taustani ja elämäni antaa paljon FinFamilla työskentelyyn. Kun lähdin uudelleenkouluttautumaan, pohdin että voisiko aiemmasta koulutuksestani ja kokemuksistani olla hyötyä tulevaa ajatellen. Yhdistystoiminta voisikin olla minun paikkani.
Haluan kannustaa jokaista mielenterveysongelmista tai päihderiippuvuudesta kärsivää ja heidän läheisiään hakemaan ammattiapua ja kenties myös vertaistukea. Läheisillä on myös oikeus saada apua. Jos yritämme pärjätä yksin, vaikutukset omaan ja läheisten elämään ovat huonot. Apua hakemalla ja puhumalla selviää uskomattomiakin asioita. Meillä on aina mahdollisuus parempaan huomiseen, mutta se vaatii paljon työtä, rohkeutta katsoa itseensä ja asettaa myös itselleen rajoja. Terapiatyöskentely auttaa näissä asioissa. Mottoni on, että ”Alkakoon se minusta.” Tuo lausahdus kuvastaa hyvin sukupolvien välistä traumatisoitumista ja siitä eheytymistä.
T:Eveliina
Petra Reinikainen
Aluetyöntekijä
Sosionomi AMK
p. 050 338 0845