Jokainen stressaa joulua ja kuulinkin monelta, että toivoisi joulun menevän ohi nopeasti. Koin syyllisyyttä toisen puuttuvasta joulun rauhan ja ihanuuden tunteesta. Olin heidän kanssaan viettämässä joulua enkä saanut heidän jouluaan yhtään paremmaksi, vaikka tein kaikkeni. Se kävi raskaaksi. Olin siis töissä. Pienempi kaaos, enemmän positiivisia tunteita sekä sain tulla kotiin, kun kaikki ylimääräinen hälinä oli jo poistunut sisarusteni perheiden mukana. Jos en ollut töissä ja asuin omillani, vietin joulun yksin.
Tänä vuonna on ensimmäinen joulu pitkään aikaan ilman töitä. Minua hieman jännittää. En kuitenkaan mene omien vanhempieni luo jouluksi, vaan avopuolisoni perheen kanssa juhlistamme joulua. Lähetän jouluterveiset läheisilleni kuitenkin ja menen käymään toisena päivänä. En halua jouluuni kaaosta. Pitkästä aikaa tuntuu, että nautin joulusta enkä stressaa muiden tuntemuksia joulun vietosta. Tiedostan kuitenkin, että kaikki läheiseni eivät pidä joulusta ja se edelleen harmittaa. En silti koe, että on minun tehtäväni saada kaikkien joulun tuntumaan ihanalta.
Minulle riittää, että levitän ympärilleni positiivista ja rauhaisaa mieltä. Mutta ennen kaikkea, että minulla on itselläni joulu, josta nautin. Olen keksinyt läheisilleni pieniä joulun piristyksiä, kuten avaimenperiä, hauskoja kasseja ja ihania muistoja, joista toivon heidän saavan jotain tähän jouluun. Toivon niiden tekevän ihmisten mielet paremmiksi. Olen yrittänyt myös muistaa kiittää läheisiäni olemassaolostaan ja siitä, että he ovat minulle tärkeitä. Koskaan minulla ei ole ollut näin rauhaisaa mieltä läheisteni suhteen. Tiedän heidän pärjäävän. Ja pärjään itsekin.
Elina

Petra Reinikainen
Aluetyöntekijä
Sosionomi AMK
p. 050 338 0845
etunimi.sukunimi(at)finfamiep.fi