Mielenterveysomaisille suunnattu avoin chat tarjoaa mahdollisuuden käydä vertaistuellisia keskusteluja nimettömänä muiden samassa elämäntilanteessa olevien omaisten ja läheisten kanssa.

Tiesitkö, että omainen voi saada vertaistukea myös verkossa nimettömänä? Ryhmächat toteutuu joka keskiviikko
kello 17–19 Tukinetissä. Chatteihin voi tulla mukaan kerran tai vaikkapa kaikillekin kerroille.

Chatissa keskusteluaiheita voivat olla vaikkapa läheisen oireilun herättämät tunteet, arjen haasteet ja ristiriidat, omat voimavarat ja jaksaminen, rajojen asettaminen ja tuen saaminen itselle. Pääosassa on osallistujien keskenään käymä keskustelu, mutta keskusteluissa on mukana taustatukena FinFamin alueyhdistysten työntekijöitä ja vapaaehtoisia.

FinFamin alueyhdistysten järjestämä valtakunnallinen chat on toteutunut keväästä 2020 lähtien, ja se on saanut omaisilta positiivista palautetta. Palautteiden mukaan chat on ollut monelle ensimmäinen kosketus omaisille ja läheisille suunnattuun tukeen, ja muiden kertomat näkökulmat ovat voineet jäsentää omaa tarvetta tuelle. Keskusteluista on saatu vertaistukea ja vinkkejä, jotka ovat kannustaneet huolehtimaan omasta jaksamisesta kuormittavassa tilanteessa.

Chat on suunnattu täysi-ikäisille, ja siihen osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä Tukinettiin.

Näin pääset mukaan chattiin:

1. Mene osoitteeseen www.tukinet.net. Sivuston latautumisessa voi kestää hetken. Pääset luomaan tunnuksen yläpalkista kohdasta ”rekisteröidy”. Tietoihin syötetään käyttäjätunnus, nimimerkki, sähköposti ja salasana. Vain nimimerkki näkyy muille käyttäjille.

2. Löydät chatin menemällä suoraan osoitteeseen www.tukinet.net/teemat/avoin-chat-mielenterveysomaisille-keskiviikkoisin-klo-17-19/ryhmachatit/ tai hakemalla kohdasta teemat & palvelut teeman ”avoin chat mielenterveysomaisille”. Löydät chatin myös Tukinet-sivuston etusivulta silloin, kun se on käynnissä.

3. Pääset sisään chattiin klikkaamalla tulevaa tai käynnissä olevaa chat-kertaa chatin kuvauksen alla olevasta listasta.

Lisätietoa saat tarvittaessa lähimmän FinFami-yhdistyksen työntekijöiltä. Tervetuloa keskustelemaan!

Pin It on Pinterest