FinFami Etelä-Pohjanmaa ry:n 20-vuotista taipaletta kokoonnuttiin juhlistamaan Seinäjoelle 27.11.2021. Paikalle oli kutsuttu omaisia, vapaaehtoisia, yhteistyökumppaneita sekä kaikkia toiminnastamme kiinnostuneita.

Juhlassa palkittiin ansioituneita toimijoita Mielenterveysomaisten Keskusliiton myöntämillä ansiomerkeillä. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian toiminta-aluetta muistettiin kunniakirjalla 20 vuoden aikaisesta ja edelleen jatkuvasta, merkittävästä yhteistyöstä. Kunniakirjan vastaanotti vs. ylihoitaja Mikko Ketola.

Seikkailija ja kirjailija Timo Polari luennoi toiveikkuudesta, tahdonlujuudesta, selviytymisestä ja unelmien toteuttamisesta. Nuo asiat liittyvät olennaisesti jokaisen ihmisen elämään, mutta niillä on erityinen merkitys elämän haasteiden keskellä.

Polari kertoikin omakohtaisten kokemusten kautta siitä, miten toiveikkuus on vaikuttanut hänen elämänpolkuunsa ja mm. erämaaseikkailuihin haastavissakin vastoinkäymisissä. 

Kuva: www.timopolari.fi

Luennon keskeiset teemat olivat omat unelmat ja elämän ainutkertaisuus. Tuo oivallus oli motivoinut Polaria nuorena liikunnanopettajana valmistautumaan kohti omaa isoa unelmaansa etelänavan valloituksesta haasteista ja epäilyistäkin huolimatta. Polari painotti luennossaan tämän hetken merkitystä: ”silloin kun” -elämää eläen ”silloin”-hetki ei koskaan tule, sillä meillä on ainoastaan tämä hetki, ja me itse olemme vastuussa omista unelmistamme ja siitä oivalluksesta, että niitä on lupa seurata ja tavoitella. Voimme konkreettisesti kurottautua omia unelmia kohti pienten, käytännöllisten tavoitteiden asettamisen ja niiden tekemisen kautta. ”Maratonharjoittelun voi aloittaa vaikkapa 78 metrin lenkillä postilaatikolle ja takaisin”, Polari avasi humoristisesti, miten pienestäkin voi lähteä liikkeelle.

”Myönteisten muistijälkien aika on nyt”, kertoi Polari. Käytännön esimerkkien avulla hän kertoi, miten elämän merkittävät kokemukset muodostuvat usein muistijäljistä, eivätkä niinkään kronologisesta ajankulusta. Meillä jokaisella on oikeus vaalia myönteisiä muistijälkiä, iloa, omia unelmia omaan arkeen ja elämään NYT. Joskus niinkin yksinkertainen asia, kuin muistutus oikeudesta iloon ja onneen, voi olla hyvinkin pysäyttävä kokemus.

Toivon, että sinäkin lukija, pysähdyt huomaamaan ja vaikkapa ääneti itsellesi toistamaan: ”Minulla on oikeus iloon, onneen ja unelmiin. Voin toimia pienin askelin niitä kohti.”

Polari vahvisti kuulijoitaan myös kuulemaan sen, mitä todella haluaa itse olla. Hän itse koki löytäneensä itselleen sen kokemuksen hiljaisuudessa. Ympärillämme on usein erilaisia vaatimuksia, toiveita ja odotuksia, mutta niidenkin keskellä tärkeää on pysähtyä kuuntelemaan itseään, ja toimimaan omien tarpeiden ja unelmien mukaisesti. Näiden vahvistavien ja voimaannuttavien ajatusten jälkeen oli hyvä siirtyä nauttimaan maittavat kakkukahvit juhlan lopuksi.

Kirjoittaja

Piia Kangastupa
Piia Kangastupa

Aluetyöntekijä

Sosionomi AMK

p. 050 338 0845

[email protected]

Tiesitkö?

Vuonna 2001 Kirkon yhteisvastuukeräyksen kohde liittyi mielenterveysomaisiin ja Etelä-Pohjanmaalla tähän liittyen aloitettiin projekti yhteistyössä kirkon, Etelä-Pohjanmaan sairaalan sielunhoidon ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyönä. Järjestettiin tilaisuuksia, retkiä ja virkistystoimintaan mielenterveysomaisille, jotka tavoitettiin nopeasti mukaan toimintaan.

Varsinainen yhdistys perustettiin tarpeesta huomioida omaiset psyykkisesti sairastuneen rinnalla. 5.4.2001 järjestettiin yhdistyksen perustamiskokous, ja 4.9.2001 se merkittiin Yhdistysrekisteriin nimellä Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry. Vuoden 2001 lopussa yhdistyksessä oli 283 jäsentä.

Yhdistyksen tarjoamat toiminnat, tapahtumat ja palvelut eivät vaadi yhdistyksen jäsenyyttä, vaan toiminta on avointa kaikille, joiden läheinen oireilee tai sairastaa psyykkisesti.

Pin It on Pinterest