Täällähän tuoksuu idylli!

Perheen rouva osaa olla vieraiden saapuessa kylään iloinen ja värjätä viime kuukausista esiin parhaat puolet. Hän mukailee vieraiden mielipiteitä ja tekee kaikkensa, että nämä pitävät hänen vastauksistaan.

Auringosta on nautittu, kukat on istutettu, naapurien aloittama draama neuvoteltu ja lapset menestyvät koulussa. He ovat teinejä, perushankalia tosin. Tiedäthän? Eivät usko mitään ja kokeilevat rajojaan. Aviomies on, no, perusmies. Ei pesisi sukkiaan, jos saisi itse päättää ja ostaa kaikkea turhaa robotti-imureista tyyriin hintaisiin juoksukenkiin, joita tuskin tulee käyttämään. Pitäisi osata ajatella rahaa. Minä olen viime aikoina joogannut. Minä tiedän millaista terveellinen elämä on. Minä olen tehnyt kaiken hyvin. Minä olen jaksanut uurtaa. Minä tiedän parhaiten. Minä, minä, minä.

Vieraat nyökyttelevät mukana. Ajatuksiin piirtyvässä mielikuvissa iloinen perheenäiti jaksaa ainakin kahden ihmisen edestä. Mieli on iloinen ja energiaa riittää. Mahtaa olla vaikeaa, kun perhe on haastava. Milloinhan rouva saisi levätä? Eikö kukaan huomaa, että hän ansaitsisi lepoa ja huomiota? Meillekin jaksanut piiraan leipoa ja koko talo on puunattu kiiltävän puhtaaksi. Täällähän tuoksuu idylli!

Omaiset purevat hammasta vieressä antaen mielikuvan elää naapureiden puhtaissa mielissä. Se on valinta, mutta samaan aikaan heitä itseään säästävä. Jos he päättäisivät puhua totta, pyyhkiytyisivät kaikki kauniit värit pois. Joskus on kiva elää valheessa, joka kuulostaa hetkessä jopa heidän korviinsa luonnolliselta. Mielikuva on kuin kirkas päiväsatu, jonka he haluaisivat kokea.

Heidän arjesta kun on pullantuoksuinen unelma kaukana.

Todellisuudessa kukkien istuttaminen oli ollut yksi työmaa – mutta ei perheenäidille. Kaikki muut olivat joutuneet jatkamaan tämän aloittamaa urakkaa siitä, mihin tämä oli sen humalapäissään jättänyt. Sammuminen nurmelle kevätauringon porotukseen oli edesauttanut tahattoman rusketuksen saavuttamisessa, mutta illan niskajumin ja auringonpistoksen aiheuttaman pääkivun vuoksi ei tämä ollut voinut siivota edes jälkiään. Kun lapset olivat erehtyneet turhautuneina jälleen sanomaan, että äidin tulisi ryhtyä vain asioihin, jotka hän jaksaa saattaa loppuun, oli alkanut jälleen yksi kivuliaimmat haavat auki repivä riita.

Aina täällä pitää kaikki itse tehdä! Kyllä tekin kukkia ihailette pitkin kesää! Kuvitelkaa kuinka karu piha ilman niitä olisi. Vaan mitään ette yhteisen hyvän eteen tee mukisematta. Kuinka itsekkäitä olettekaan!

Lapset välttelevät äidin kättä, joka koittaa näennäisen hoivaavasti silittää näiden päitä ihailevien naapurien katseiden alla. Pukuhuoneeseen piilotetut viinipullot olivat kilisseet sen verran, että haisevan hengityksen peitoksi otetut pastillit eivät riittäneet piilottamaan jälkiä. Tässä kohtaa äidin liikkeet ovat vielä huomaamattoman huteria. Äiti tuntuu välinpitämättömältä huomaamaan, että hänen otteensa on kuitenkin inhottavan voimakas.

Lapset vilkuilevat toisiaan silmiään pyöritellen. Sanoja ei tarvita. Haistathan sinäkin tupakan? Hitot tämän terveellisyydestä. Nyt se kaivaa eteisen kaapista joogahousuja, jotka se on pukenut päälleen tasan kerran silloin, kun sillä oli hyvä päivä.

Kun naapuri kysyy, eivätkö lapset lähtisi äidin kanssa joogatunnille, nauraa äiti ärsyttävän heleästi, ettei lapsia saa ulos huoneestaan, vaikka talo palaisi. He ovat tämän mukaan uppoutuneet puhelimien maailmoihin, tai sitten ystävien kanssa rilluttelemassa pitkin kyliä.

Tuossa iässä ei äidin seura enää kelpaa, äiti mutristaa huulta sääliä kaivaten.

Lapset nielevät kurkkuun nousseita muhkuraisia paloja. Olisikin niin. Olisikin niin, että päätös olisi meidän käsissä. Äiti ei tunnu äidiltä, mutta sentään nyt hän kuulostaa sellaiselta.

Tämä kehuu kuinka joogahousut löytyivät suuresta alennuksesta ja katsoo miestään merkitsevästi. Urheilun ei hänen mukaansa tarvitsisi maksaa useita satoja.

Naapuri naurahtaa myötäillen ja kysyy mieheltä, kuinka tämä nyt sillä tavalla on tuhlannut.

350 euroa, mies oli laskenut. Vähintään se summa hänen vaimollaan kului kuukaudessa tupakkaan ja viinaan, mutta ei kai hän voisi sitä nyt naapurien kuullen nostaa vertailukohdaksi. Hänellä ei ole tarvetta lytätä vaimoaan näiden kuullen. Hänellä ei ole menetettävää. Vaimo se kerää pisteitä muiden silmissä, mutta tekee sen koko muun perheen kustannuksella. Vaimolla on menetettävää.

Kasvot.

Mies kuuntelee keskustelua vaimon jakamista rahansäästövinkeistä pakottaen hymyn pysymään kireillä poskipäillään. Häntä kuitenki kaivertaa. Kalliit juoksukengät olivat hänen oma sijoituksensa lähteä edes kolmeksi vartiksi pahimpina iltoina ulos talosta, jossa ei meinannut saada henkeä. Kun lapset olivat ystävillään, alkoi vaimon kasvattama hurrikaani jo ennen aamukahvia.

Minä minä minä…

Tämän vaativa, itseään säälivä ja samaan aikaan säälittävä läsnäolo täytti jokaisen nurkan ja kohta koti ei tuntunut kodilta. Vaimon käytös muita kohtaan ei eronnut siitä, kuinka hän kohteli itseään: jos vaimo olisi rakastanut perhettään, olisi hän edes myöntänyt ongelmansa. Jos hän olisi rakastanut heitä, olisi hän ehkä edes yrittänyt puuttua ongelmaansa. Vaimo ei tainnut kovin rakastaa enää muuta, kuin kuplivaa oloaan. Ja kun hän oli kadottanut itsensä sen syövereihin, hyödynsi hän nämä hetket piirtäen pikaisesti idyllisen kuvan itsestään toisten mieliin. Sitä mielikuvituksen tuottamaa kuvaa hän piti pystyssä yöpöydällään ja siihen hän turvautui, kun hän heräsi pää jomottaen ja itseään inhoten.

Jos vaimo olisi rakastanut itseään, ei hän olisi viisikymppisenä ollut aiheuttanut itselleen vuosi sitten diagnosoitua mahahaavaa ja vaarallisen korkeaa verenpainetta, mies pohti. Tämä ei voinut auttaa vaimoaan enempää, kuin vaimo halusi auttaa itse itseään. Hän sääli vaimoaan yhtä paljon, kuin hän sääli lapsiaan. Ja silti hän rakasti heitä kaikkia.

Juostessaan mies tunsi hapen taas keuhkoissaan ja voiman, jonka hän oli kadottanut kauan sitten. Askeleita ottaessaan hän vaipui prosessin tuomaan euforiaan. Hänellä oli valtaa päättää suunnastaan ja askeleet veivät häntä eteenpäin. Hän saavutti tavoitteensa, hän oli ylpeä itsestään. Juokseminen muistutti, että rankka työ tuotti tulosta ja jopa mahdottominkin tavoite oli mahdollista saavuttaa. Joka päivä juokseminen oli edellistä kertaa helpompaa ja menneisyys tuntui kaukaiselta. Taakse jääneet maisemat olivat irrottaneet otteensa.

Juostessaan mies ajatteli, että vielä joku päivä hänen vaimonsa voisi tuntea samoin.

Mies laskee kämmenen lastensa olkapäille ja lapset rentoutuvat. Isää he eivät karahda. Lyhyt kosketus on merkki, että tämä tietää kyllä, että he ovat hyviä lapsia. Isä ei pidä heitä itsekkäinä. Isä rakastaa heitä ja aikoo tehdä töitä sen eteen, ettei idylli olisi vain unelma. Harmaan arjen keskellä on toivoa väreistä, mutta niiden eteen on otettava askeleita ja jaksettava eteenpäin vaikka maitohapoilla.

Niin, aika kalliithan ne kengät olivat, isä saa sanotuksi vieraiden viattomien katseiden alla.

Nimimerkki: S