Mielen ja kehon kokonaisuus: Summan osien ymmärtäminen auttaa hahmottamaan kokonaisuutta

Ensimmäiset obsessiivis-kompulsiiviset oireeni alkoivat hyvin varhain alle kouluikäisenä. Noihin aikoihin minulla puhkesi myös autoimmuunisairaus ja myöhemmin kävin läpi addiktioita ja syömishäiriöitä. Pitkään pohdin, että elämäni vain oli monimutkaisempaa kuin “keskivertoikätoverilleni”, mutta jossain kohtaa havahduin: en aina ollut ollut tällainen. Ongelmilla löytyi nimiä ja syntymekanismit, joten niin niihin oli oltava myös keinot, joilla niistä parantua.

Aloin jäsentää itseäni uudelleen ajatellen, että kaiken alla oli olemassa jokin todellinen versio minusta, joka vain näki maailman monimutkaisten toiminta- ja ajatusmallien läpi. Kun viimein osasin nimetä ongelmani, aloin perehtyä niihin tietoisesti ajatellen, että teen itsestäni oman tutkimuskohteeni. Näin koin helpommaksi myös ajatella, että osaisin vielä joskus, ehkä pitkänkin ajan jälkeen, elää vähän enemmän kuin keskivertoikätoverini. Epänormaalista oli tullut minun normaali, mutta olin omistautunut muuttamaan jopa kaikista juurtuneimmat ajatusmallini.

Tunsin että ongelmieni täytyi linkittyä toisiinsa, enkä ollut yllättynyt löytäessäni tutkimustuloksia OCD:n, syömishäiriöiden, addiktioiden ja jopa autoimmuunisairauksien välisistä yhteyksistä. Opin että syömishäiriöiden ja OCD:n yhteyttä on tutkittu jo vuodesta 1939 alkaen ja nykyään uudempana tutkimuskohteena on ollut autoimmuunisairauksien ja tulehdustilojen linkittyminen näihin sairauksiin. Tieto siitä, että minulla oli koneisto, joka oli kumuloitunut tukkoon aikojen saatossa, teki myös paranemisprosessista toiveikkaamman.

En ole millään tapaa lääketieteen ammattilainen ja voinen vain siteerata avoimia tutkimuksia, jotka valottavat näitä yhteyksiä. Esitetyt ajatukset ovat siis vain pähkinöitä purtavaksi siitä, kuinka kenties monimutkaistenkin asioiden yhteys auttaa ymmärtämään kokonaisuutta hieman paremmin.

Vaikka syömishäiriöt ovatkin psykologinen ongelma, ovat ne yhteydessä tautia sairastavan fysiologiaan. Stressi triggeröi epätavallista syömiskäyttäytymistä, vaikka samaan aikaan valitettavasti moni syömishäiriöitä sairastava nojaa toimintamalleihinsa lievittääkseen kokemaansa stressiä. Psykologian tutkimukset ovat osoittaneet, että syömishäiriöisen aivot toimivat esimerkiksi nälän ja kylläisyyden kokemuksen kanssa eri tavoin, kuin ei terveellä. Samaan aikaan vaikkapa paastoaminen tai jatkuva liikkuminen lisäävät ruokahalua täysin luonnollisesti energianvajetta paikatakseen, mutta syömishäiriöisen taistelu tätä perustarvetta vastaan tekevät hallaa tavalliselle nälän tunteen säätelylle.

Koin olleeni kuin lankakerä, jonka uumenissa pyristely sotki minut vain tiukempaan solmuun. Jos purkaisin käsityksiäni ja alkaisin seurata säännöllistä ja ravitsevaa ruokavaliota vaikka alkuun nousevien stressitasojenkin hinnalla, saisin palautettua koneistoni lähemmäs tavallista niin aineenvaihdunnan, kylläisyyden ja ruokahalun tuntemusten osalta.

Obsessiivis-kompulsiivisen häiriön, eli OCD:n ja syömishäiriöiden välistä yhteyttä on tutkittu kauan. Tutkimusten mukaan syömishäiriöstä sairastavilla jopa 10-17 prosentilla esiintyy myös OCD:tä. Vuonna 2004 raportoitiin, että reilusti yli puolella, 64 prosentilla syömishäiriöisistä esiintyy rinnakkain vähintään yhtä ahdistuneisuushäiriötä. Näistä neljällä prosentilla se on nimenomaan OCD. Psykiatri Jose A. Yaryura-Tobias ja psykologi Fugen Neziroglu ehdottivat vuonna 1983 teoriaa, jonka mukaan syömishäiriö voitaisi luokitella kuuluvaksi OCD:n kirjoa, mutta teoriaa ei nykyään tunnusteta. On kuitenkin selvää, että kummallakin häiriöllä on yhteneviä oirekuvia, kuten pakkoajatuksia ja pakonomaisia toimintatapoja, eli kompulsioita, jotka vaikuttavat yksilön elämään haittaavasti. Niin OCD:n, että syömishäiriön kanssa elävä ei koskaan koe saavuttavansa sitä lopputulemaa ja tyytyväisyyden tunnetta, joihin heidän toimintansa jatkuvasti tähtää.

Neziroglun ja Jonathan Sandlerin artikkelin The Relationship Between Eating Disorders and OCD Part of the Spectrum (OCD Newsletter, 2009) mukaan monissa tapauksissa kytevä OCD on näyttäytynyt ensin syömishäiriönä. Esimerkiksi ihmisen merkittävän painon putoamisen ja syömättömyyden syinä voivatkin tosiasiassa olla varsinaisen syömishäiriön sijaan pakonomaiset pelot koskien ruuan saastumista, tai rituaalit ja tavat, joiden toistuva suorittaminen ovat sotkeneet tämän tavanomaisen ruokarytmin. Samaan aikaan anoreksiaa sairastavan tapa pilkkoa ruokiaan pieniksi paloiksi ja järjestellä ruokaa lautasellaan voivat näyttää ulospäin pakkotoiminnalta, vaikka pohjimmiltaan toiminnan takana on nimenomaan yksilön yritys vältellä syödyn ruuan määrää. Joissain tapauksissa on toki myös hyvin mahdollista, että kumpikin häiriö esiintyy yksilöllä samanaikaisesti.

Stressillä on toisinaan paikkansa inhimillisessä elämässä esimerkiksi silloin, kun se tehostaa meidän suoritus- ja keskittymiskykyämme paineen olla. Taistele tai pakene -reaktion aikaan koettu stressi auttaa selviämään vaikeassakin, arjesta poikkeavan haastavassa ja äkillisessä tilanteessa ja toimii parhaillaan kuin suojelevana supervoimana.

Samaan aikaan pitkittynyt stressi on kuitenkin haitallista monessa mielessä toimiessaan laukaisevana ja pahentavana tekijänä monen mielenterveyden häiriön taustalla. Stressin ja autoimmuunisairauksien yhteyden ymmärtämisessä ei olla päädytty lopullisiin lopputulemiin, mutta Aivoliiton mukaan pitkittynyt stressi saa elimistössä aikaan stressihormonien, kuten adrenaliinin ja kortisolin erityksen kiihtymään, jolloin stressi alkaa lopulta “syödä vastustuskykyä.“ Tämä johtuu siitä, että solujen turtuessa etenkin kortisolille immuunijärjestelmä lakkaa toimimasta kuten sen pitäisi. Tämä synnyttää elimistöön tulehdustila, jonka seurauksena keho on alttiimpi viruksille ja bakteereille, kuten myös autoimmuunisairauksia laukaiseville tekijöille.

Autoimmuunisairauksien välisiä yhteyksistä mielenterveyden häiriöihin kertoo esimerkiksi se, että nykytutkimuksen mukaan syömishäiriöiset sairastuvat keskivertoa useammin erilaisiin autoimmuunisairauksiin. Näitä ovat esimerkiksi suolistollinen tulehdussairaus eli Crohnin tauti, diabetes, iriitti eli silmän värikalvon tulehdus, sekä reumasairauksiin kuuluva systeeminen lupus. Tuki- ja liikuntaelimistön tulehduksellinen sairaus fibromyalgia aiheuttaa fyysisten kipujen lisäksi mahdollisia unihäiriöitä sekä väsymystä. Sairaus vaikuttaa myös mielenterveyteen ja sitä sairastava kärsii usein masennuksesta tai ahdistuneisuudesta.

Tutkijatohtori Anu Raevuori Helsingin yliopistosta on puhunut tulehdusten ja syömishäiriöiden yhteydestä. Hänen mukaansa suolistosairaudet aiheuttavat ruoan imeytymättömyyttä sekä laihtumista ja ne voivat käynnistää syömishäiriöprosessin.

“Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että anoreksiaa ja bulimiaa sairastavilla potilailla on löytynyt autovasta-aineita tiettyjä hormoneita ja muita välittäjäaineita vastaan, jotka säätelevät ruokahalua, syömistä, juomista, sosioemotionaalista käyttäytymistä ja tunteita.”

Autoimmuunisairauksia sairastavilla riski sairastua myös masennukseen ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön on keskivertoa suurempi. Diabeetikoista arvion mukaan 11-31 prosenttia kärsii masennustilasta, tai kliinisesti merkittävistä depressiivisistä oireista. Nämä mielentilan häiriöt voivat olla psykologisia reaktioita itse tautiin sairastumiseen, tai johtua taudin hoitoon liittyvästä psyykkisestä stressistä, mutta ne voivat liittyä myös diabeteksen syntymekanismiin. Diabetestä sairastavista varmasti lähes kaikki tunnistavat, kuinka heidän mielialansa ailahtelee sokeritasapainon heitellessä jättäen olon usein uupuneeksi, ärsyyntyneeksi ja mahdollisesti myös huolestuneeksi. Diabeetikon masennuksen hoidossa ongelmalliseksi saattaa muodostua se, että joidenkin masennuslääkkeiden pitkäaikaiskäyttöön voi liittyä taudin kannalta haitallisia metabolisia vaikutuksia. Winokur ym. (1988) löysivät, että vakavaa masennustilaa sairastavien insuliiniherkkyys olisi pienentynyt ja Eaton ym. (1996) taas esittivät, että vakavasti masentuneilla henkilöillä oli suurentunut todennäköisyys sairastua kakkostyypin diabetekseen. Vajaa vuosikymmen sitten tehdyn tutkimuksen mukaan vakava masennustila lisäsi riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen jopa 37 prosentilla.

Vuoden 2020 tutkimukseen perustuva Medical News Todayn artikkeli pohtii taas addiktioiden ja obsessiivis-kompulsiivisen häiriön samankalaisuuksista. Niiden riskitekijöistä löytyy usein aikaisin elämässä koettu stressi tai trauma, muutokset aivojen rakenteissa tai neurokemiassa, sekä geneettiikka. Vähemmän ymmärretyn teorian mukaan molemmat myös vaikuttavat jollain tapaa aivojen palkkiojärjestelmästä vastaavaan osaan.

Kummankin kohdalla yksilö kokee lääkitsevänsä itse itseään, oli se sitten addiktin kohdalla jonkin koukuttavan aineen käyttö tai OCD:tä sairastavan rutiininomaisten toimien toistaminen. Vaikka nämä tarjoavat vain väliaikaisen keinon helpottaa oloa, on toiminta ja sen jälkivaikutukset lopulta enemmän haitallisia mielenterveydelle. Artikkelin mukaan on myös mahdollista, että osa OCD:tä sairastavista lääkitsevät itseään, sillä he eivät saa muuten tarvitsemaansa apua.

Nämä kaksi häiriötä eivät kuitenkaan ole sama asia. Kompulsiot ovat monesti pääpiirteissään harmittomia toimia, mutta tekijälleen epämukavia. Pakonomainen käsien peseminen voi johtaa kuivuudesta haavaiseen ihoon ja väsyttää yksilöä itseään. Addiktioiden kohdalla kyse on taas usein päihdeaineesta tai jostain koukuttavasta toiminnasta, joka on itsessään jännitystä ja mielihyvää tarjoava palkinto. Toiminta on usein miellyttävää, vaikkakin se voi olla hyvin vaarallista. Artikkeli kiteyttää eron sanomalla, että missä addiktio on kompulsiivinen siinä mielessä, että sitä on hankala lopettaa, kompulisiot eivät ole tekijälleen addiktioita.

Näiden monisyisten, osin enemmän ja osin vielä nykyisellään vähemmän tutkittujen syy-seuraussuhteiden hahmottaminen voi auttaa setvimään omia solmuja ja lopulta myös purkaa niitä. Tilastot ja tutkimustulokset voivat tarjota etäisyyttä itseensä terveellä tapaa ja pienen välimatkan päästä ehkä myös empatiaa itseään kohtaan on helpompi kasvattaa. Parhaillaan tämä empatia auttaa hyväksymään ja käsittelemään niitä osasia, joista kokonaissumma muodostuu.

Lähteet/nettiartikkelit:

 Fugen Neziroglu & Jonathan Sandler (2009). The Relationship Between Eating Disorders and OCD Part of the Spectrum. The OCD Newsletter

Harvard Medical School Publishing: Fibromyalgia

Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim (2010). 126(5): 521-7: Masennus ja diabetes

MedicalNewsToday: What is the link between OCD and addiction? (Pohjaa D. McKayn  artikkeliin Addressing comorbid substance use/abuse in obsessive-compulsive disorder, 2020)

Shmerling, Robert H.  (2020). Autoimmune disease and stress: Is there a link?

Stress & Autoimmune Disease: Navigating the Complex Relationship (Kesäkuu 2024). Global Autoimmune Institute

Syömishäiriöillä ja autoimmuunisairauksilla yhteys toisiinsa (29.10.2014). Yle Akuutti

Nimerkillä Saara