Hellyys katosi, mutta löytyi uudelleen

Kun aviopuolisoiden puheyhteys katoaa ja tilalle tulee riitely, katoaa kaikki hellyys. Molempien sielu huutaa toista ihmistä lähelle, fyysistä kosketusta, toisen kainaloon käpertymistä ym. hellittelyä. Matka toisen luokse on kuitenkin pitkä ja vaivaloinen. Kun hellyyttä ja hoivaa saadakseni käperryin mieheni kainaloon ja halusin hetkeksi unohtaa sairauden ja lapsemme elämään liittyvät vaikeudet, halusi mieheni keskustella, miten lapsemme asiat pitäisi järjestää. Asia loukkasi minua, lapsi tuli ikään kuin meidän väliimme.  Me molemmat ajattelimme tuolloin, että meillä ei ole oikeutta olla onnellisia, koska lapsemme on sairas. Kuvittelimme, että lapsemme olotila huononee, jos hän näkee suukottelua, kuulee yöllisiä rakastelun ääniä ym. Nyt nuo ajatukset tuntuvat huvittavilta, sillä meidän askeettinen elämämme ja selibaatti tuskin vievät lapseni sairautta parempaan suuntaan. Päinvastoin lapseni sairauden kannalta on tärkeää se, että hän näkee vanhempiensa olevan onnellisia.  Hänen ei tarvitse pelätä, mitä hänen sairautensa vaikuttaa isään ja äitiin ja kodin elämään.  Tuolloin luulimme, että lapsemme sairaus pakottaa hänet askeettiseen elämään, eikä hän koskaan enää voisi esimerkiksi rakastua. Nyt olemme nähneet, että hänellä on kaikki mahdollisuudet ihan normaaliin elämään sairaudesta huolimatta.

Lapsen sairastuminen on aina kriisi ja sen läpikäyminen vaatii paljon voimia. On luonnollista, että ainakin sairauden alkuvaiheessa pyörii kaikki vain sairauden ympärillä, voimia riittää tuskin mihinkään muuhun. Siitä huolimatta on tärkeää oppia huolehtimaan myös itsestä, on tärkeää tehdä joka päivä sinulle tärkeitä asioita. Tehdä juuri niitä asioita, mistä sinä itse saat voimia. Minulle yksi tämän päivän tärkeimmistä asioista on aviopuolisoni. Sairauden myötä taisimme käydä aika lähellä avioeroa, mutta tänään ajattelen sairauden kiinteyttäneen meidän perheemme ja olen siitä hyvin kiitollinen ja onnellinen.

Nimimerkillä vaimo vai äiti