Psykoosi

Psykoosi on yläkäsite monille psykiatrisille sairauksille. Yhteistä näille sairauksilla on todellisuudentajun pettäminen, jolloin henkilön on vaikea hallita ja erottaa toisistaan mielen sisäistä maailmaa ja todellisuutta. Psykoosissa olevalla ihmisellä on usein harhoja ja muiden ihmisten on vaikeaa ymmärtää hänen ajatuksiaan. Psykoosin kesto vaihtelee muutamasta päivästä muutamaan kuukauteen. Nykyisin psykoosin ajatellaan syntyvän niin, että henkilö, jolla on perinnöllinen alttius sairastua psykoosiin, sairastuu, kun elämässä eteen tulevat voimakkaat stressitilanteet ylittävät henkilön voimavarat. Psykoosialttiuden perimmäistä luonnetta ei tunneta; mahdollisesti kyse on keskushermoston varhaisesta kehityshäiriöstä.

Skitsofrenia on psykoosi, johon kuuluu vaikeita tunne-elämän ja ajattelun häiriöitä. Tyypillisiä oireita ovat harhaluulot, harha-aistimukset, pelot, mielen hajanaisuus ja henkinen taantuminen. Suomessa skitsofreniaan sairastuu noin yksi ihminen sadasta. Sairauden alkuperä on epäselvä. Nuoruusiän skitsofreniassa on usein vaikeaa erottaa nuoruuteen normaalisti kuuluvaa persoonallisen kehityksen kypsymättömyyttä sairaalloisesta kehityksestä. Skitsofrenia puhkeaa tyypillisimmillään nuoruudessa tai varhaisaikuisuudessa (noin 15-vuotiaasta ylöspäin). Sen oireita ovat mm. jatkuva kiihtyneisyys, sosiaalinen avuttomuus, selittämättömät tai harhaiset pelot, toistuvat voimakkaat mielialan vaihtelut, aistiharhat, harhakuvitelmat (kuten todellisuuteen perustumattomat uskomukset),  sekava ajattelu ja puhe, hymyilemättömyys ja nauramattomuus, henkilökohtaisen hygienian ja puhtauden laiminlyönti, väsymys ja tarmottomuus sekä kykenemättömyys normaaliin vuorovaikutukseen. Skitsofrenia voidaan todeta psykiatrin suorittamassa kliinisessä haastattelussa ja neuropsykologisissa testeissä. Noin kolmannes potilaista paranee lähes oireettomiksi, ja muutkin voivat olla toimintakykyisiä oireista huolimatta hyvän hoidon ansiosta. Lähes puolella sairaus uusii ja lievittyy jatkuvasti hoidosta huolimatta. Lääkitys auttaa pitämään taudin oireita kurissa ja estämään taudin uudelleen puhkeamisen tai pahenemisen.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö tunnetaan myös nimillä bipolaarinen häiriö ja maanis-depressiivinen sairaus. Siinä potilaan mielentila vaihtelee jaksoittain jyrkästi masennuksen ja kiihtyneen maanisuuden välillä. Mielialan laskiessa epätavallisen rajusti on kyse masennus- eli depressiovaiheesta, ja kun mieliala kohoaa korkealle, puhutaan maniasta tai hypomaniasta. Keskimääräinen taudin alkamisikä on 21 vuotta. Sairauden syitä ei tarkasti tunneta, ja varsinaiseen sairauden aiheuttajaan ei ole olemassa hoitoa. Oireet ovat kuitenkin useimmiten hallittavissa mielialaa tasapainottavilla lääkkeillä. Erilaiset elämän stressitekijät voivat altistaa sairauden puhkeamiselle. Depressiovaiheelle ominaista on mielialan lasku, energian väheneminen, liikkumisen ja puheen hidastuminen sekä unihäiriöt. Masennuksesta mieli vaihtuu usein saman tien toiseen ääripäähän, jolloin on kyse maniavaihteesta. Sille ominaista on levottomuus ja puheliaisuus. Joskus voi esiintyä unettomuutta, ja nuorten mania on usein ärtyisää ja aggressiivistakin. Se ei välttämättä ilmene fyysisenä aggressiivisuutena, vaan esimerkiksi vaikkapa kärsivällisyyden loppumisena tai piikittelevyyttä puheessa. Nuorten maniaan voi kuulua myös aistiharhoja ja harhaluuloja; usein nuori on estoton ja hakee elämäänsä ylivoimaisia ja vaarallisia elämyksiä (kaahailu, rahan tuhlaaminen jne.), joihin hän ei terveenä ryhtyisi. Maniavaiheessa sairastunut voi tehdä omaisilleen ja ystävilleen ikäviä ja hankalia asioita ymmärtämättä tekojensa seurauksia. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava ei välttämättä itse tunne tai tiedä olevansa sairas. Sairauden hoidossa pyritään hallitsemaan ja estämään taudin äkillisiä kriisitiloja, estämään uudet sairausjaksot ja parantamaan toimintakykyä.  Sairastuneelle päivittäisistä rutiineista kiinni pitäminen on tärkeää. Terapiassa autetaan potilasta ymmärtämään tautiaan ja tulemaan toimeen sen kanssa. Pitkä, säännöllinen hoitosuhde ja  lääkehoito ovat tärkeitä, mutta usein maniavaiheessa sairastunut tuntee olevansa täysin parantunut ja saattaa jättää lääkkeensä ottamatta, mikä päästää mielialat taas hallitsemattomasti ryöpsähtelemään.

Lue lisää nuorten mielenterveyden häiriöistä täältä.

Lähde: Käsikkäin. Opas psyykkisesti oireilevien lasten ja nuorten omaisille. Tuula Vainikainen. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen yhdistys ry. Turku 2006.